Tietoa meistä

Liittyminen Kosken Tl Lions klubiin

Yhdistyksemme jäseneksi pääsee kutsusta. Jos olet kiinnostunut Lions toiminnasta, ota yhteyttä!

Kokoontumiset

Klubi kokoontuu kerran kuukaudessa syyskuun ja toukokuun välisenä aikana joka toinen torstai klo 19. Pääsääntöisesti kokoonnumme ravintola Karassa  ja nautimme myös veljesruokailun samassa paikassa.

Toimintamme perustuu yleisiin Lions periaatteisiin:

Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. 

Edistää hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien periaatetta. 

Osoittaa aktiivista harrastusta yhteiskunnan taloudellista, sivistyksellistä, sosiaalista ja siveellistä menestystä kohtaan.

Yhdistää klubeja ystävyyden, hyvän toveruuden ja keskinäisen yhteisymmärryksen avulla.

Valmistaa tilaisuus vapaaseen keskusteluun kaikista yleisesti kiinnostavista asioista, ei kuitenkaan   väittelyyn puoluepolitiikasta eikä uskonnosta.

Kannustaa palvelunhaluisia henkilöitä työhön paikkakuntansa hyväksi ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä, sekä tehokkaaseen ja korkeat eettiset vaatimukset täyttävään toimintaan kaupan, teollisuuden, eri ammattien ja julkisen toiminnan alalla sekä yksityisissä yrityksissä.